Adventures & Travel Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

 

Grand Canyon

DSCF3188-2.jpg

Grand Canyon - Suuri Kanjoni, oli yksi ensimmäisistä lukkoon lyödyistä kohteista kun aloitimme suunnitella reissuamme Yhdysvaltoihin. Koska kyseessä oli ensimmäinen matkamme USA:aan, suunnittelimme reitin aika pitkälti hyvin perinteisten ja tunnettujen kohteiden pohjalle. Grand Canyonilla vierailee vuosittain n. 4-5 miljoonaa matkaajaa ja se onkin yksi Amerikan suosituimmista luonnonnähtävyyksistä.

Olimme aamupäivällä ajaneet Monument Valleylle, josta jatkoimme iltapäivällä matkaa kohti Grand Canyonia. Matkalla näimme lauman upeita villihevosia, jotka esittelinkin edellisessä postauksessa. Saavuimme kanjonille sen idän puoleiselta portilta. Oli torstai-ilta ja portilla ei ollut jonoa juuri nimeksikään. USA:ssa kansallispuistoihin kuuluu maksaa pääsymaksu, joka oli Grand Canyonilla 25 dollaria autolliselta ja maksu oikeuttaa seitsemän päivän vierailuun puistossa.

Portinvartijat olivat usein todella ystävällisiä ja mukavia, ja tällä kertaa meitä vastaanotti valkohapsinen vanha herra, joka tuntui riemastuvan erityisesti kuullessaan meidän tulevan Suomesta. Hän alkoi kertoa kiinnostuksestaan sotahistoriaan ja kuinka hän ihailee edesmennyttä suomalaista tarkka-ampujaa nimeltä Hoha. Siinä vaiheessa olin aivan ymmälläni ja korvien välissä raksutti vain tyhjää. Juttelimme ilahtuneina hetken hänen kanssaan ennen kuin jatkoimme matkaa. Päästyämme portilta piiskasin itseäni mielessäni, etten tiennyt Hoha nimistä suomalaista sotasankaria. Kuinka sitä voikin tuntea itsensä typeräksi suomalaisena ulkomailla, kun joku paikallinen tuntee paremmin suomen sotahistorian, kuin minä maan kansalaisena. Mieheni sivisti minua kertomalla Talvisodassa olleesta sotilaasta Simo Häyhä (amerikkalaisherran lausumana Hoha), jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista. Onneksi edes toinen meistä sai hoidettua keskustelun kunnialla. Tällä hetkellä minua odottaa olohuoneen pöydällä lähes 1200 -sivuinen opus maailman historiasta.

DSCF3263-2.jpg
DSCF3310-2.jpg
DSCF3288-2.jpg
DSCF3338-2.jpg
DSCF3368-2.jpg
DSCF3367-2.jpg
DSCF4961-2.jpg
DSCF3458-2.jpg
DSCF3464-2.jpg
DSCF4999-2.jpg

Päästyämme kansallispuiston alueelle ajoimme suoraan idän suunnasta ensimmäisenä vastaantulevalle näköalapaikalle Desert View Watchtowerille. Olimme matkalla kiinnittäneet huomiota ihastuttavaan metsään, jonka keskellä ajoimme kohti kanjonia. Olin kuvitellut ympäristön paljon karummaksi. Luonnonpuisto on koti monille eläimille, joten siellä täytyy ajaa varovasti. Päästyämme kanjonin reunalle oli näky suorastaan henkeäsalpaava. Aurinko roikkui jo melko alhaalla, joten tarkoituksenamme oli löytää sopiva kohta auringonlaskun ihailuun. Kiertelimme hetken alueella ja kiipesimme torniin. Jatkoimme matkaa seuraavalle näköalapaikalle Navajo Pointille, josta päätimme siirtyä vielä hieman länttä kohti Lipan Pointille. Lipan Pointille asetuimme katsomaan auringonlaskua.

Grand Canyon on miljoonia vuosia vanha geologinen aarre, jonka Colorado-joki on uurtanut virratessaan. Kanjoni on noin 446 kilometriä pitkä ja sen leveys vaihtelee 6-29 kilometrin välillä. Syvyyttä kanjonilla on enimmillään lähes kaksi kilometriä. Suuren kanjonin laidalla ihminen on kuin pieni muurahainen. Auringonlasku kanjonilla oli unohtumaton kokemus, ja luonnon ääretöntä kauneutta pystyi vain ihailemaan.

Olimme jäämässä yöksi kanjonin eteläisellä puolella olevaan Tusayan nimiseen kylään, johon ajomatka kesti Lipan Pointilta lähes tunnin. Alun perin suunnittelimme odottavamme pimeän tuloa kanjonilla, jotta voisimme kuvata öistä taivasta. Taivaalla oli kuitenkin sen verran pilviä, että totesimme ajatuksen huonoksi ja lähdimme ajamaan hotellille. Ennen kääntymistä Tusayaniin vievälle tielle pysähdyimme kuitenkin eräälle parkkialueelle tien varressa. Nousimme autosta totaaliseen pimeyteen. Taivas näytti pilvettömältä, yllämme oli vain loputon määrä kirkkaana tuikkivia tähtiä, linnunrata, kaukaisuudessa lentäviä lentokoneita, ja ympärillä täysi hiljaisuus. Otimme kameratarvikkeemme ulos autosta ja jäimme kuvaamaan vielä tunniksi linnunrataa ja upeata yötaivasta. Grand Canyonilla voi kokea täydellisen pimeyden, sillä lähimmät kaupungit ovat satojen kilometrien päässä, eikä taivaanrannassa näy kaupunkien valosaaste. Ajattelin, että tekisin noista yökuvista ja yökuvauksesta vielä ihan oman postauksensa myöhemmässä vaiheessa, sillä pääsimme Yosemiten kansallispuistossa toistamiseen kuvaamaan linnunrataa.

Nukuimme yömme sikeästi Tusayanissa Holiday Inn hotellissa. Nukkumaanmeno venyi illalla, koska olimme jääneet kuvailemaan linnunrataa. Päätimme aamulla nukkua hieman pidempään ja lähteä takaisin kanjonille vasta aamupalan jälkeen. Teimme tietoisen valinnan, että menettäisimme auringonnousun näkemisen. Aamu olikin melko pilvinen, mutta pilvien raosta aurinko pilkisteli mukavasti kanjoniin. Kävimme Yavapai- ja Mather Pointilla, jonka jälkeen lähdimmekin hiljalleen ajamaan takaisin kohti Vegasia. Grand Canyonille matkaavien on hyvä pitää mielessä, että kanjoni näyttää upeimmalta juurikin auringonnousun- ja laskun aikoihin. Reissua kannattaa suunnitella niin, että on mahdollisuus jäädä yöpymään alueen lähelle. Kanjonista löytyy myös vaellusreittejä, joten aikataulun antaessa myöten voi lähteä vaikka laskeutumaan alas kanjoniin. Innokkaimpien vaeltajien kannattaakin varata aikaa useampi päivä. Yöpaikkoja löytyy läheisestä Tusayanin kylästä, tai sitten hieman kauempana olevasta Flagstaffin kaupungista.

MaaritArizona10 Comments