Adventures & Travel Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

 

Alcatraz

DSCF5703-2.jpg
DSCF5586-2.jpg
DSCF5551-2.jpg
DSCF5541-2.jpg
DSCF5544-2.jpg
DSCF6402-2.jpg
DSCF5572-2.jpg
DSCF5635-2.jpg
DSCF5638-2.jpg
DSCF5651-2.jpg
DSCF5644-2.jpg
DSCF5630-2.jpg
DSCF5672-2.jpg
DSCF6481-2.jpg
DSCF5559-2.jpg
DSCF5708-2.jpg

Yksi USA:n matkamme mieleen painuneimmista kokemuksista oli vierailu San Franciscon edustalla sijaitsevalla Alcatrazin vankilasaarella. Liput Alcatraziin kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä ne myyvät jo hyvin aikaisessa vaiheessa loppuun. Lippujen hintaan kuuluu lauttamatkat molempiin suuntiin ja audiokierros. Saarella saa viettää vaikka koko päivän, joten kiirehtiä ei tarvitse. Varasimme Early Bird liput Alcatraz Cruisesilta jo pari kuukautta ennen reissua. Early Bird lipuilla pääsimme torstaina 25.9 heti aamun ensimmäisellä lautalla kohti saarta. Sää oli puolipilvinen ja päivästä näytti tulevan lämmin. Saavuttuamme saarelle lähdimme ensimmäiseksi kiertämään saarta ja rakennuksia ulkoapäin. Suurin osa ihmisistä meni ensimmäisenä hakemaan kuulokkeet ja aloitti audiokierroksen sisällä vankilarakennuksessa. Meidän taktiikkana oli välttää suurin ruuhka jättäytymällä muista hieman jälkeen. Saimmekin tutustua ulkona rauhassa alueeseen ennen kuin siirryimme sisälle ja haimme kuulokkeet. Aloitimme audiokierroksen muiden perässä, muttemme silti onnistuneet välttämään ruuhkia rakennuksessa.

Alcatrazin saarella toimi alun perin varuskunta, kunnes sinne avattiin vuonna 1934 virallinen liittovaltion vankila. Alcatrazia on pidetty yhtenä varmimmista ja pahamaineisimmista vankiloista, josta pakenemista pidettiin mahdottomana. Vankilan ylläpitäminen saarella tuli kalliiksi ja se suljettiin vuonna 1963. Vankilan toimia myös arvosteltiin vankien huonon kohtelun ja ankarien olojen vuoksi. Sellit olivat kooltaan neljä ja puoli neliötä. Vangit viettivät selleissään kaksikymmentäkolme tuntia vuorokaudesta, lukuunottamatta kolmea parinkymmenen minuutin ruokataukoa. Nykyisin vankilasaari on suojeltu ja se on erittäin suosittu kohde matkailijoiden keskuudessa.

Kuulokkeiden kautta opastettu audiokierros oli toteutettu todella hyvin. Äänessä olivat niin entiset vanginvartijat, vangit, kuin heidän omaisensa. Kierros tempaisi mukaansa todenteolla ja sen loppuminen jopa harmitti. Kiinnostavat tarinat ja yksityiskohdat saivat vierailijat syventymään kuulemaansa ja kierrosta olisi jaksanut jatkaa kauemminkin. Yksi vankilan tunnetuimmista asukeista on ollut mafiapomo Al Capone, mutta tuohon aikaan saattoi vankilaan joutua myös melko mitättömin perustein. Vankeusrangaistukset olivat pitkiä ja vankilaolot kurjia. Mieleen jäi erään vangin kertoma tarina, kuinka vankikoppeihin saattoi kantautua ääniä kaupungista. Uutena vuotena kuuluneet ilotulitukset ja ihmisten ilakointi tuntui olevan niin käsin kosketeltavan lähellä, mutta kuitenkin tavoittamattomissa. Toinen vanki kertoi peloistaan ennen vankilasta vapautumista. Useiden vuosien eristyksissä elämisen jälkeen vapaus tuntui pelottavalta. Kaikki kontaktit ulkomaailmaan ja läheisiin olivat katkenneet. Ulkona ei olisi paikkaa johon mennä, saati ketään, jonka tuntisi. Sellaiset monelle muulle itsestäänselvät asiat, kuten työpaikka, johon herätä aamulla ja koti, johon palata illalla eivät olleet vankilasta vapautuneen ulottuvissa. Ääninauha oli tehty amerikkalaiseen tapaan tunteisiin vetoavaksi. Vanhan vangin rauhallinen ja hauras ääni kertomassa tarinaansa sai liikuttumaan. Nauha loppui, mutta olisin halunnut kuulla lisää. Jäin mielessäni miettimään äänessä olleiden vankien elämäntarinoita, jotka jäivät monelta osin arvoitukseksi.

Pakoyrityksiä Alcatrazista tehtiin yhteensä 14 ja niihin osallistui 36 vankia. Suurin osa karkureista joutui ammutuiksi. Ainoa selvittämättä jäänyt pako on Alcatrazin pako -nimellä kulkeva pakoyritys, johon osallistuivat pankkiryöstöistä tuomitut veljekset Clarence ja John William Anglin sekä paatunut rikollinen Frank Lee Morris. Näitä karkureita ei olla löydetty elävinä eikä kuolleina. Pakoa suunnittelemassa oli myös Allen West, mutta hän ei onnistunut pääsemään sellinsä seinän läpi pakoyönä. Miehet olivat kaivaneet ruokalasta pihistetyillä lusikoilla vankikoppiensa seinään aukon, josta he pääsivät vankilan huoltokäytäviin ja lopulta katolle vieviin ilmastointikanaviin. Kaivamisen ääniä peitettiin muun muassa harmonikan soitolla. Miehet olivat myös onnistuneet tekemään parturista kerätyistä hiuksista ja paperimassasta tekopäät, joiden avulla saatiin sänkyihin nukkuvat hahmot huijaamaan vartijoita yöllisillä tarkastuksillaan. Miehet käyttivät paon valmistelemiseen lähes vuoden ja lopulta 11. kesäkuuta 1962 kello kymmenen maihin illalla kolmikko lopulta pääsi vankilan katolle. Matka jatkui saaren rannalle. Miehet olivat tehneet sadetakeista lautan, jonka avulla he lähtivät kohti hyisen meren takana häämöttävää mannerta. Seuraavana aamuna pako huomattiin ja vankien etsinnät aloitettiin.

Karkureita ei kuitenkaan koskaan löytynyt ja virallinen kanta onkin, että miehet hukkuivat ylittäessään lahtea. Anglinin veljesten äidin kerrotaan kuitenkin saaneen nimettömiä kukkalähetyksiä jokaisena äitienpäivänä kuolemaansa asti. Kesäkuun 11. päivä vuonna 2012 tuli paosta kuluneeksi 50 vuotta. Huhut kertoivat, että karkurit tekisivät tuona päivänä paluun saarelle ja siltä varalta myös liittovaltion sheriffi Michael Dyke vietti koko päivän Alcatrazissa. Miehet eivät tiettävästi kuitenkaan ilmaantuneet paikalle. Jos nämä kolme miestä selvisivät paosta, niin olisipa kutkuttava ajatus, että he ennen kuolemaansa vielä paljastaisivat tarinansa.

Alcatrazissa vietetty aamupäivä oli yksi reissumme kohokohdista. En tiedä johtuiko se Alcatrazissa vierailusta, mutta tuona päivänä aloin vihdoin tuntea oloni kotoisaksi San Franciscossa. Iltapäivällä lähdimme kävelemään satamasta kohti Golden Gate -siltaa. Ehkä asiat menivät vankilasaarella vierailun johdosta uuteen perspektiiviin, sillä tunsin loppupäivän itseni kovin onnelliseksi kulkiessamme pitkin San Franciscoa.