Maailman paras heppa!

Maailman paras heppa!

Olen saanut kahdenlaisia toiveita lukijoilta liittyen tähän blogiin, joista ensimmäinen toive koskee juttuja hevosestani Raffesta, ja toinen kuvia minusta. Sanovat, että kaksin aina kauniimpi, joten tehdään nyt molemmat yhdellä kertaa. Ja ihan kun totta puhutaan, on matkajuttujen kirjoittaminen tuntunut viimeviikkoina melkein tervan juomiselta. Nyt on siis varmasti juuri oikea hetki kirjoittaa jostain sellaisesta, mikä on läsnä päivittäissä arjessa ja kuuluu siihen elämään, mikä ei yleensä näy täällä blogissa. Kuinka moni teistä tietää, että minulla on oma hevonen?

Monet ovat toivoneet, että julkaisisin täällä enemmän kuvia itsestäni. Onhan se ymmärrettävää, että on helpompi samaistua kirjoittajaan, jolla on kasvot. Tykkään kuitenkin paljon enemmän itse kuvata kuin olla kuvattavana, ja julkaisen paljon mieluummin ottamiani kuvia, kuin niitä minusta otettuja. Siinä on myös syy, jonka vuoksi minusta ei ole kovinkaan montaa kuvaa, jossa olisin yhdessä Raffen kanssa. Lauantaina nappasin miehen mukaani tallille ja päätimme korjata tilanteen. Sää ei ollut puolellamme ja syksyinen iltapäivä harmaudessaan vaati kameralta paljon. Asetin mieheni aikamoiseen haasteeseen, sillä hän ei ole aiemmin kuvannut hevosia ja osasimme olla Raffen kanssa aika vikkeliä liikkeissämme. Lopputuloksena pieneltä kuvausretkeltä tallentui muutama sata otosta, joista muutamat olivatkin oikein mallikkaita.

Oma arkeni pyörii lähinnä tuttua turvallista rataa aikaisine aamuherätyksineen töihin, ja työpäivän jälkeiseen harrastukseeni tallille hevosen luo. Kaikki se jää kuitenkin täällä blogissa näkymättömiin, sillä valokuvia tulee useimmiten otettua lähinnä matkoilta ja vartavasten tehdyillä kuvausretkillä. Kaikkein tärkeimmät ja lähimpänä olevat asiat jäävät vaille huomioita, vaikka ne ovatkin paljon suurempi osa elämääni, kuin harvakseltaan tehdyt matkat. Raottaakseni hieman verhoa omaan arkeeni haluankin nyt esitellä teille hevoseni Raffen.

DSC_2752-2.jpg
DSC_2518-2.jpg
DSC_2640-2.jpg

Toukokuussa 2006 sain puhelun anivarhain aamulla tallilta, jossa Raffen emän oli tarkoitus synnyttää. Tamma oli alkanut liikehtiä levottomasti ja synnytys oli käynnistynyt. Ajoimme isäni kanssa nopeasti tallille ja meitä oli vastassa onnellinen emä vastasyntyneen varsansa kanssa. Hontelokoipinen varsa osoittautui tammaksi ja se teki jo aivan alkumetreillä selväksi olevansa hyvin itsetietoinen pikku prinsessa. Ruunikolla varsalla oli neljä valkoista sukkaa ja otsassa tähti, joka muistutti muodoltaan lampun henkeä. Varsa ei ollut erityisen pieni ja se kasvoikin nopeasti hyvin raamikkaaksi, jonka vuoksi monet luulivat sitä jopa oriksi. Ei ollut ori ei, mutta varsin uljaaksi tammaksi kasvamassa. Ensimmäisen kesän Raffe vietti emänsä kanssa vieraalla tallilla laiduntaen, mutta syksyn tullen kuljetimme pariskunnan omalle kotitallillemme.

Raffe sai kasvaa pienellä kotitallimme kolmivuotiskevääseen asti, jolloin veimme sen ensimmäistä kertaa lyhyeksi ajanjaksoksi vieraalle tallille satulaan totutettavaksi. Olin opettanut Raffelle jo kotona aikuisen hevosen elämään kuuluvia asioita ja pukenut sille varusteita. Raffe oli hyvin tarkka itsestään, eikä kaikilta kommelluksilta vältytty. Mukavuudenhaluisena se hyväksyi itselleen loimen vasta talven pakkasilla huomattuaan, kuinka mukavalta tuntui pehmoinen loimi päällä. Kahisevia loimia se ei silti voinut sietää aluksi. Parin kuukauden mittaisen koulutusjakson aikana Raffe oppi kantamaan ihmistä selässään kaikissa askellajeissa. Osallistuipa Raffe myös alueen Kyvyt esiin -karsintoihin (nuorten hevosten kilpailu), esiintyen edukseen.  Raffen palattua takaisin kotiin kävin Raffen selässä muutamaan otteeseen, ennen kuin annoimme sen nauttia kesän ajan vapaudestaan opittuja asioita mutustellen. Tällä välin pieni hevosperheemme oli kasvanut yhden jäsenen verran Raffen saatua pikkuveljen.

Kolmivuotissyksynä aloitin vähitellen muistuttelemaan Raffelle keväällä opittuja asioita ja pari kertaa viikkoon se sai harjoitella hetken kerrallaan ratsun uran alkeita. Kävimme myös tekemässä pieniä metsäretkiä ratsain, joista Raffe uteliaana tuntui nauttivan. Putoamisiltakaan ei vältytty, ja joitakin kertoja löysin itseni lumihangesta nuoren hevosen innostuttua pukkailemaan. Onneksi pahempia vahinkoja ei kuitenkaan sattunut. Raffen tullessa neljä vuotiaaksi veimme sen jälleen pariksi kuukaudeksi tutulle ratsuttajalle, ja tällä kertaa Raffe pääsi harjoittelemaan pienten esteiden ylitystä ratsastaja selässään. Koulutusjakson jälkeen pääsin itse ensimmäistä kertaa hyppäämään esteitä omalla kasvatillani, ja kaikesta jännityksestä huolimatta tunne oli mahtava. Tässä vaiheessa jouduimme tekemään muutoksia hevostenpitoon liittyen, ja Raffen emä - jolla olin juniorivuosina kilpaillut esteratsastuksessa - muutti eläkekotiin. Raffen pikkuveli taasen lähti orilaitumelle ikätovereidensa kanssa ja kotitallimme jäi hevosista tyhjilleen. Raffe siirtyi erääseen läheiseen talliin vuokrapaikalle.

Nelivuotiskesän aikana Raffen kanssa alkoi kuitenkin tulla ongelmia, joihin ei meinannut ensin löytyä syytä. Se saattoi käyttäytyi yllättäen hyvin rajusti ratsastaessa ja aloin jännittää sen selkään nousua. Pian se alkoi kuitenkin selvästi ontua toista takajalkaa ja veimme sen tutkittavaksi hevosklinikalle. Raffelta löytyi toisesta kintereestä irtopala, joka vaati leikkausta. Kinner leikattiin ja tiedossa oli muutaman kuukauden mittainen sairasloma. Talli jossa Raffe asui, ei ollut meille paras mahdollinen ja se heijastui Raffen käytökseen, varsinkin kun se joutui vielä nuoruuden voimissaan olemaan sairastauolla. Kun kinner parantui, veimme Raffen jälleen jo aiemmin tutuksi tulleelle ratsuttajalle.

Raffe oli vain muutaman viikon poissa, sillä ratsuttaja koki ettei heidän yhteistyönsä tämän itsetietoisen nuoren tamman kanssa sujunut tällä kertaa toivotunlaisesti. Olimme kiitollisia ratsuttajan rehellisyydestä, ja haimme Raffen hyvässä hengessä takaisin. Tässä välissä olin ehtinyt löytää Raffelle uuden tallipaikan, jossa viihdyimmekin erittäin hyvin. Raffen kanssa alkoi sujua taas oikein mukavasti, vaikkei se koskaan ole ollut mikään helppo hevonen. Samaan aikaa Raffen pihatossa asuva pikkuveli alkoi kasvaa ratsun ikään, ja minun oli tehtävä päätös kumman hevosista jättäisin itselleni ja kummalle etsisin uuden kodin - kahta en voinut pitää. Vastoin muiden neuvoja päätin jättää näistä kahdesta vaikeamman itselle. Olin oppinut pärjäämään välillä oikukkaan tammani kanssa ja koin helpommaksi etsiä kodin kiltille pikku ruunalle. Raffe myös kasvoi minun kokoiselleni melkoisen suureksi, mutta sen sijaan se on ollut aina äärettömän herkkä.

Muutama vuosi sitten muutimme pääkaupunkiseudulle ja Raffe seurasi tietysti mukana. Taakse jäi tuttu ja turvallinen pikkutalli ja edessä oli uusi ja tuntematon. Raffe asettui kuitenkin oikein hyvin uuteen kotiinsa, jossa sillä on seurana parhaimmillaan yli neljäkymmentä muuta pollea. Isossa tallissa se on tuntenut yllättäen olonsa turvalliseksi, kun ympärillä on niin paljon muita. Raffe voisi olla oikein hyvä kilpahevonenkin, koska sillä olisi kykyä hypätä isoja esteitä, ja liikkeetkin ovat kauniit kouluratoja ajatellen. Omat ambitioni kilpaurheilun suhteen jäivät kuitenkin nuoruusvuosiin ja nykyisin nautin paljon enemmän harrastuksesta ihan omaksi ilokseni hevosen ehdoilla. Luulenpa, että se sopii myös Raffelle oikein hyvin.

DSC_2550-2.jpg
DSC_2579-2.jpg

Vaikka sanonkin Raffen olleen oikukas ei se ole koko totuus. Raffe on hyvin tarkka ihmisistä sekä muista hevosista, eikä se pidä kaikista. Se johtuu kuitenkin paljon siitä, että Raffe on niin herkkä ja myös melko arka, joten sen hassu käytös johtuu usein epävarmuudesta. Minun tehtäväni on yrittää parhaani mukaan olla luottamuksen arvoinen ja rohkaista Raffea tarpeen tullen. Loppujen lopuksi Raffe on ihan maailman kiltein olento, joka rakastaa rauhallisia ja kilttejä ihmisiä, niin kuin myös hevoskavereita. Öykkäröivät kengittäjät sun muut eivät ole tervetulleita Raffen luo. Luonteeltaan tamma on myös utelias ja kovin touhukas. Jos se olisi ihminen niin se mahtaisi olla aikamoinen tättähäärä; Mennä touhottaisi nenä pitkällä joka paikkaan, utelisi asioita, kauhistelisi kaikkea uutta ja nauttisi hemmottelusta.

Raffella on ollut viimevuosina yksi ikävä vaiva, joka uusi nyt syksyn myötä kolmannen kerran. Raffea vaivaa poskiontelotulehdus, joka on hevosilla hieman erilainen tauti kuin ihmisellä. Raffen lääkintä ja hoito on jatkunut jo kuukauden, mutta nyt on ehkä huomattavissa jo pieni askel parempaan. Raffe ehti myös viettää viikon ajan hevossairaalassa hoidettavana, sillä kotihoito ei enää lääkintöineen onnistunut. Hevosen sairastaminen on ollut myös minulle raskasta niin henkisesti, rahallisesti, kuin ajankäytönkin suhteen. Taudin akuuteimmassa vaiheessa kävin aamuin illoin tallilla hoitamassa Raffea. Raffe on ollut hyvä potilas ja on antanut tehdä ikävimmätkin hoitotoimenpiteet kiltisti, jos ei lasketa huonoa halukkuutta syödä lääkkeitä. Sillä oli alkuvaiheessa viikon ajan katetri otsassa poskiontelon huuhtelua varten ja nyt hevossairaalasta kotiuduttua täytyi huuhtelua jatkaa päivittäin otsaan asetettavan letkun kautta. Lääkintä jatkuu edelleen ja toivon kovasti, että pääsisimme eroon ikävästä vaivasta.

Yhteistä taivalta meillä on Raffen kanssa takana jo yhdeksän vuotta. Sinä aikana Raffe on opettanut minulle äärettömän paljon. Olen tehnyt myös virheitä, joista olen pahoillani, ja yritän päivä päivältä tulla paremmaksi hevostaidoissani. Olen oppinut valtavasti kärsivällisyyttä, kykyä kuunnella hevosta ja etsiä uusia tapoja ratkaista asioita. Eikä siinä auta ihmisen hötkyillä jos on hevonen tulihäntä - pää on pidettävä kylmänä tapahtui mitä tahansa. Raffen kanssa yksikään päivä ei ole samanlainen ja tallille on mentävä avoimin mielin. Jos menen joskus tallille kiireessä tai mieli muissa asioissa on varmaa, että Raffe näyttää hapanta naamaa. Se haluaa, että ihminen on läsnä. Hevosta sanotaan jaloksi eläimeksi ja sitä se mielestäni on sanan kaikissa merkityksissä. Jalon ulkomuodon lisäksi hevonen on ystävällinen, nöyrä, yritteliäs, anteeksiantava ja rehellinen. Olen varma, että hevoset tietävät meistä ihmisistä paljon enemmän kuin me toisistamme tai hevosista. Hevonen ei anna palautetta siitä miltä näytän, miten asun, millaisella autolla ajan tai miten pukeudun, mutta se on puhdas peili sille millainen olen. Siksi hevonen on paras ystäväni ja Raffe minulle maailman paras hevonen.

Jospa tällä irtiotolla matkatarinoista nyt sitten syntyisi uutta intoa jatkaa seuraavassa postauksessa Wienin kertomuksiin, mutta sitä ennen kuulisin mielelläni myös teidän eläinystävistänne. Kommenttiloota on avoinna, olkaa hyvät!

❤ BLOGLOVIN    FACEBOOK    INSTAGRAM 

Wienin Espanjalainen ratsastuskoulu

Wienin Espanjalainen ratsastuskoulu

Automatka Euroopassa

Automatka Euroopassa