Adventures & Travel Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

 

Patikkaretki Durmitorissa

DSC_4911.jpg
DSC_4904.jpg
DSC_4922.jpg
DSC_4914.jpg
DSC_5001.jpg
DSC_5165.jpg
DSC_4971.jpg
DSC_5016.jpg
DSC_5038.jpg
DSC_5052.jpg
DSC_5140.jpg
DSC_5095.jpg
DSC_5122.jpg

Aamu Durmitorissa valkeni kirkkaan aurinkoisena. Herätyskello pirahti soimaan viiden aikoihin ja pääsimme ennen kuutta hyppäämään autoomme. Meillä oli suunnitelmat tehtynä valmiiksi päivää varten, ja olimme edellisenä iltana vielä kerranneet kartasta päivän vaellusreitin. Ajoimme automme Zabljakista Pluzineen vievää tietä pitkin Dobri Do -laaksoon ja aloitimme patikoinnin. Mieheni oli ennen reissuamme nähnyt kuvia Sareni Pasovi -vuoresta, jonka halusimme päästä omin silmin näkemään.  Sareni Pasovi, joka nousee 2248 metrin korkeuteen, ei ole nähtävissä miltään tieltä, vaan vurelle päästäkseen on taitettava matkaa jalan. Suunnitelmanamme oli kiertää reitti, joka kulkee Sareni Pasovin ympäri.

Olemme molemmat melko kokemattomia, mitä tulee retkeilyyn vuorilla. Olimme varautuneet retkeemme hyvin, mutta silti riittävän kevyellä varustuksella. Päästyämme matkaan saimme pian huomata seikan, joka hankaloitti etenemistämme; Vuorenrinteillä oli osin vielä jopa yli metrin paksuisia lumikerroksia, minkä johdosta muuten niin hyvin merkitty vaellusreitti peittyi ajoittain. Jouduimme tuon tuosta pysähtelemään ja etsimään katseella seuraavaa punavalkeata merkkiä, joka osoittaisi reitin. Liukas lumi teki etenemisestä myös ongelmallista ja meidän oli haettava vaihtoehtoisia reittejä päästäksemme eteenpäin. yllättävän nopeasti aloimme kuitenkin tavoittaa vuorta, jonka vuoksi valitsimme juuri kyseisen reitin. Upea poimumaisesti laskeutuva vuorenhuippu nousi eteemme, ja jatkaessamme matkaa pääsimme ihailemaan Sareni Pasovia aina vain paremmista kulmista.

Pidän itseäni kohtalaisen hyväkuntoisena, mutta tehdessämme matkaa ylöspäin ohuessa vuori-ilmassa taisin muutaman kerran henkäistä, etten ole eläessäni joutunut näin koville. Tähän vaikutti myös se, että halusimme pitää melko reippaan matkavauhdin yllä. Pian pääsimme rinteelle, jota pitkin reitti vei meitä harjanteen toiselle puolelle. Jostain kaukaa kuului välillä jonkin reissaajan huudahdus ja hetken päästä näimme vastakkaisella rinteellä yksinäisen vaeltajan; vilkuttelimme hetken toisillemme ja jatkoimme matkaa. Ylittäessämme harjanteen, eteemme avautui upea näkymä Skrcko Jezeron laaksoon (Skrka lakes valley). Pidimme pienen evästauon näköalapaikalla samalla arvioiden edessämme näkyvää reittiä. Pienen yrityksen jälkeen totesimme paluumatkan rinteen varjoisalla puolella liian vaaralliseksi, sillä rinne oli jyrkkä ja hyvin luminen, mikä taas esti näkemästä reittimerkkejä. Pieneksi harmitukseksi jouduimme häntä koipien välissä palaamaan jo kuljettua reittiä takaisinpäin, mutta meidän varusteilla matkan jatkaminen jyrkällä rinteellä olisi ollut järjetöntä.

Paluumatka muuttui nopeasti lapsenomaiseksi riemuksi kun keksimme, että pystyisimme jo tallatun polun sijaan hyödyntämään lumiset rinteet ja oikaista matkaa niitä pitkin laskien. Luistattelimme jalkojemme varassa hurjaa vauhtia alaspäin ja lopulta laskeuduin kunnon pyllymäkeen. Paluumatka autolle hujahtikin vain kolmasosassa siitä ajasta, jonka olimme käyttäneet nousuun.

Puolen päivää kestäneen patikoinnin jälkeen aloitimme matkanteon lammaslaumojen ja jylhien vuorimaisemien keskellä kohti Bosnia-Herzegovinaa ja Sarajevoa. Matkalla teimme vielä pysähdyksen Montenegron puolella Pluzineen, jossa pääsimme ihasteleen turkoosia Piva -järveä. Maisemia Pivalta onkin luvassa seuraavassa postauksessa.