Adventures & Travel Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

 

Sarajevon hylätty kelkkarata

DSC_5763.jpg
DSC_5726.jpg
DSCF9861-2.jpg
DSC_5771.jpg
DSC_5675.jpg
DSC_5755.jpg

Ennen kuin jätimme Sarajevon taaksemme, kävimme tutustumassa vuoden 1984 talviolympialaisten hylättyyn kelkkarataan, josta on tullut yksi kaupungin kiinnostavimpia turistinähtävyyksiä. Rata rakennettiin olympialaisia varten Trebevic vuoren alarinteille, mutta sodan aikaan siitä tuli Serbien asemapaikka ja rata kärsi runsaasti vaurioita. Tällaisia kelkkaratoja on maailmassa vain seitsemäntoista kappaletta, joten on surullista, että rata päätyi käyttämättömäksi. Tätä nykyä rata peittyy osin graffiteihin, joihin myös osaltaan perustuu paikan suosio nähtävyytenä.

Päästäkseen kaupungista kelkkaradalle, on auto ehdoton kulkupeli. Meidän matkamme radalle kesti lähes kaksi tuntia autolla, vaikka matkaa oli vain alle kymmenen kilometriä. Tähän vaikutti jo aiemmin esille tullut navigaattorimme epäluotettavuus, sillä se ajatti meitä kapeaakin kapeampia pikkukujia pitkin umpikujaan, jossa vastassa olivat portaat. Tarkoituksenamme oli ehtiä radalle ennen auringonnousua, jolloin olisimme saaneet kuvattua radan aamun utuisessa valossa. Olimme radalle päästyämme lähinnä huojentuneita siitä, että löysimme lopulta ylipäänsä perille, vaikka olimmekin päivän aikataulusta runsaasti myöhässä. Autioitunut ja oman onnensa nojaan jäänyt rata oli vaikuttava näky kiemurrellessaan metsän syleilyssä. Vietimme radalla vajaan tunnin ja olimme aamun ainoat vierailijat.

Jossain vaiheessa huomasimme parkkipaikalle saapuvan myös toisen auton, josta nousi iäkkäämpi paikallinen mies. Mies kuljeskeli radan vartta pitkin raivaten sen ympäristöä. Siirryttyämme autoltamme kauemmas, tuli mies kertomaan meille kiihtyneenä jotain. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta koppasimme puheesta sanat "auto" ja "kriminalna" samalla kun mies esitti maasta ottamallaan kokkareella auton naarmuttamista muistuttavaa liikettä. Ymmärsimme, että mies yritti varoittaa meitä jättämästä autoa valvomatta. Mies viittoi mukaansa ja sovimme mieheni kanssa, että hän lähtisi autolle ja minä kävisin vielä hetken kuvaamassa. Aivan aavistuksen kestäneen hetken olin huolissani jäädessäni yksin radalle, mutta pian mieheni ajoi toista kautta radan viereen autollamme. Paikallinen mies oli ohjeistanut miehelleni reitin, josta pääsi kulkemaan autolla radan vartta pitkin. Palkkioksi mies oli pyytänyt tupakkaa, muttei meillä olisi ollut sellaista tarjota. Huomasimme myöhemmin, että paikallisilla oli tapana pyytää useinkin avustaan palkkioksi tupakkaa; jos olisimme sen aiemmin tienneet, olisimme voineet yhden tupakkiaskin tuollaisia tilanteita varten ostaakin.

Radalla vierailu oli hieman jännittävä kokemus eksymisineen, mutta kaikkinensa oikein antoisa. Kävimme samalla retkellä piipahtamassa myös alueelta löytyneissä hylätyissä rakennuksissa, jotka olivat kärsineet runsaasti vaurioita sodassa. Ennen matkaamme olimme lukeneet huhuista, joiden mukaan kelkkarata olisi tarkoitus kunnostaa, ja nyttemmin tieto on varmistunut. Rata tullaan kunnostamaan vuoden 2017 nuorten talviolympialaisia varten.

Entäpä sitten viimeisen kuvan koiranpennut, miten ne liittyvät kelkkarataan? Ajaessamme aamulla rataa kohti, oli meitä erään suurehkon parkkialueen laidalla odottamassa kolme koiranpentua hännät heiluen. Emme pysähtyneet vaan jatkoimme matkaa radalle. Tulimme samaa reittiä takaisin ja sama kolmikko odotti meitä edelleen hieman eri paikassa parkkipalueen laidalla. Hyppäsin autosta, jolloin pennut kirmasivat luokseni innosta vingahdellen. Näille orvoille ohikulkenut auto tarkoitti selvästi ruokakuljetusta. Pennut hyppivät jälkojani vasten ja kaivoin autosta aamupalani lopun, jonka annoin nälkäiselle kolmikolle. Tuntui kurjalta jättää nämä koiralapsukaiset odottamaan seuraavaa ystävällistä autoilijaa, mutta matkaa oli jatkettava. Päivän ohjelmana oli vielä vierailu Unan kansallispuistoon ja siirtyminen yöksi Kroatian puolelle.