Adventures & Travel Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

 

Split & Trogir

Meidän lentomme Balkanille saapui Kroatian Splitiin, mutta emme olleet varanneet itse kaupunkiin tutustumiseen varsinaisesti aikaa. Lentomme laskeuduttua Splitiin lähdimme suorinta tietä ajamaan kohti Dubrovnikia, ja paluumatkalla päätimme majoittua viimeiset yöt Splitin sijaan pienessä Trogirissa.

Saavuttuamme reissumme toiseksi viimeisenä iltana Plitvicestä ihastuttavaan huoneestoomme Trogirissa, aloimme miettiä viimeisen matkapäivämme ohjelmaa. Koska olimme kuitenkin niin lähellä Splitiä tuntui ajatus kaupunkiin tutustumisesta houkuttavalta. Laskimme, että pienessä Trogirissa meidän voisi olla vaikea saada kulutettua kokonaista päivää, ja niin teimme päätöksen lähteä heti seuraavana aamuna Splitiin. Autoilu oli alkanut tuntua meistä tuskastuttavalta, joten jätimme tällä kertaa auton parkkiin, ja lähdimme aamun ensimmäisellä bussilla Trogirista kohti Splitiä.

DSC_6465.jpg
DSC_6559.jpg
DSC_6654.jpg
DSC_6527.jpg
DSC_6563.jpg
DSC_6531-2.jpg
DSC_6495.jpg
DSC_6489.jpg

Varasimme aikaa Splitille kuutisen tuntia, jonka vietimme hyvin leppoisasti kuljeskellen kaupungin kujilla. Split on Dubrovnikin ohella Kroatian suosituimpia turistikohteita, joten kaupunki on melko vilkas. Dubrovnikin vanhakaupunki muureineen on viehättävän tunnelmallinen, mutta Split taas tuntuu kansainvälisemmältä, ja se onkin kooltaan selkeästi suurempi. En ihmettele lainkaan Kroatian kasvattaneen suosiota matkailumaana, sillä ainakin minä viihdyin hyvin näissä pienissä satamakaupungeissa, ja onhan maan ilmasto aurinkoa kaipaaville turisteille myös ihanteellinen. Nämä satamakaupungit eivät ole varsinaisia rantalomakohteita, joten useat matkaajat suuntaavat esimerkiksi Splitin edustan kauniille saarille nauttimaan auringosta.

Kaupungin tunnetuin nähtävyys on Diocletianuksen palatsi, jonka lähistöllä oli jo heti aamusta runsain määrin vierailijoita. Keisari Diocletianus rakennutti palatsin Antiikin Rooman aikaan 300-luvun alussa, jolloin alueen merkittävin kaupunki oli Salona. Palatsin ympärille alkoi nousta rakenuksia ja niin sai alkunsa myös Splitin kaupunki. Tänä päivänä Split kuuluu myös Unescon maailmanperintökohteisiin. Käytyämme Diocletianuksen palatsilla löysimme mukavan aamiaispaikan rannan tuntumasta ja istahdimme siihen hetkeksi. Aamiaisen jälkeen lähdimme hyvin tankanneina kävelemään ylös Marjanin kukkulalle. Kukkulalle johtava rinne portaineen voi ottaa helteessä voimille, mutta ylhäältä avautuvat hienot maisemat alas kaupunkiin ja merelle. Kukkulalta löytyy myös mukavia polkuja, jos mieli tekee lenkkeilemään. Aikamme hengähdettyä ylhäällä laskeuduimme hiljalleen alas kaupunkiin ja siirryimme satamaan.

Splitin rantabulevardi hohtaa valkoisena kilpaa auringon kanssa ja siellä käykin jatkuva kuhina jalankulkijoista. Hetken tallusteltuamme rannalla lähdimme vielä pieneksi toviksi koluamaan kaupungin kapeita kujia. Kellon käännyttyä iltapäivän puolelle siirryimme vähitellen bussiasemalle, josta suuntasimme takaisin Trogiriin. Päivä oli hirmuisen helteinen, joten kävimme pitämässä vielä nopean virkistätymistauon yöpaikassamme, ennen kuin lähdimme tutustumaan Trogirin pikkukaupunkiin.

Trogir on noin 11000 asukkaan historiallinen satamakaupunki, joka sijaitsee kolmisenkymmentä kilometriä Splitistä pohjoiseen. Trogirin historia ulottuu niinkin kauas kuin 200 -luvulle ennen ajanlaskun alkua. Kaupunkia pidetään Keski-Euroopan parhaiten säilyneenä romaanis-goottilaisena rakennuskeskittymänä. Kaupungin keskusta on rakennettu omalle saarelleen ja sitä ympäröivät muurit. Majapaikkamme sijaitsi mantereen puolella, sillä kaupungin keskustaan ei ole autoilla asiaa. Kujat ovat ikivanhoja ja kapeita. Trogir on melko pieni ja yksi päivä riittää hyvin kaupunkiin tutustumiseen. Toki kaupungissa voi varmasti viihtyä kauemminkin. Hintataso Trogirissa oli mielestäni verrattain korkeahko, ja söimmekin kaupungissa reissun kalleimmat ateriat.

Trogirin myötä alkoi matkammekin kääntyä ehtoopuolelle ja viimeinen ilta menikin valmistautuessa seuraavan aamun aikaiseen kotimatkaan. Kymmenen päivää Balkanilla hujahti kuin silmänräpäyksessä ja muistoksi matkalta jäi monta unohtumatonta kokemusta. Tämä on myös viimeinen postaukseni Balkanilta ja seuraavaksi aion esitelle teille joitain kesän aikaan Suomesta napsimiani valokuvia.

❤ BLOGLOVIN    FACEBOOK    INSTAGRAM 

MaaritKroatiaComment