Adventures & Travel Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

 

Unan upeat putoukset

DSC_5910.jpg
DSC_5807.jpg
DSC_5880.jpg
DSC_5824.jpg
DSC_5875.jpg
DSC_5797.jpg
DSC_5900.jpg
DSC_5917.jpg

Matkamme Sarajevosta Unan kansallispuistoon kulki halki Bosnia-Herzegovinan. Maan kauniina kumpuileva vehreä luonto piirtyi verkkokalvoille unohtumattomana edetessämme rauhalliseen tahtiin. Matkamme keskeytti kuitenkin kahteen kertaan poliisipartio: Ensimmäisellä kerralla he halusivat tarkastaa Montenegron kilvissä kulkevan auton, ja toisella kerralla syynä oli ylinopeus tiellä, jossa ei ollut minkäänlaisia merkkejä nopeusrajoituksesta. Sakoista selvisimme kuin koira veräjästä, sillä paikallinen poliisi ei osannut riittävästi englantia kirjoittaakseen sakkoa. Näimme matkallamme useita muitakin poliisipartioita valvomassa liikennettä, ja poliisit vaikuttivat meistä ystävällisiltä.

Olimme aikataulustamme myöhässä aamulla sattuneen eksymisen johdosta, mutta olimme silti päättäneet vierailla Unassa. Una on laaja luonnonpuisto, joka sijaitsee Kroatian rajan tuntumassa, ja se on saanut nimensä puistoa halkovan Una -joen mukaan. Pääsymaksut puistoon ovat vain muutamia euroja. Kroatian puolelta löytyvät vastaavista vesiputouksista tunnetut puistot Krka ja Plitvice, joista jälkimmäiseen mekin olimme menossa heti seuraavana päivänä. Una on huomattavasti seesteisempi ja rauhallisempi, kuin turisteista täyttyvät puistot Kroatian puolella. Unaan johtanut tie oli kohtuullisen hyväkuntoinen ja asfaltoitu saapuessamme Martin Brod -vesiputousten luokse puiston eteläisestä päästä. Jatkaessamme matkaa Martin Brodilta pohjoiseen joen vartta pitkin oli tie - jonka olimme luulleet olevan päällystetty - melkoisen huonokuntoinen soratie. Matkanteko tuntui tuskaisen hitaalta samalla kun aika hupeni iltaa kohti.

Unan hienoin ja suurin vesiputous on sen pohjoisosassa pauhuava Štrbački buk. Päästäksemme sinne, oli meidän siirryttävä huonokuntoiselta soratieltä entistä pienemmälle ja kuoppaisemmalle tielle. Vastaan ajoi muutama todella kurainen maastoauto ja ihmettelimme mistä ne olivat tulossa. Pian se selvisi meille, sillä sateen kastellessa automme alkoi sen pintaan pinttyä tieltä hiekkaa. Pääsimme raskaalta tuntuneen ajon jälkeen Štrbački bukille, jonka jaoimme vain muutaman muun vierailijan kanssa. Nähtyämme vesiputouksen tiesimme matkan olleen jokaisen töyssyn arvoinen. Meidän oli pidettävä kiirettä, sillä emme olleet varmoja millainen matka meitä odottaisi pois puistosta. Oli selvästi huomattavissa, ettei kesän kuumin sesonki ollu vielä saavuttanut puistoa, vaan sen kioskit ja pyödät katoksineen olivat autiot.

Jos matkamme Štrbački bukille oli ollut vaivalloinen, oli poiskulku vieläkin hankalampi. Tie muuttui vain entistä kuoppaisemmaksi ja matkaa taitettiin ajoittain kävelyvauhtia. Navigaattorin mukaan matkaa oli edessä viitisentoista kilometriä, joka tuntui tuolloin meidän matalan henkilöauton kanssa vaivalloiselta. Mutta enpä ole eläessäni niin kaunista tietä ajanut; tien ylle kaartui ikivanhat puut käppyräisine oksineen, ja keskellä tietä nousi puolimetrinen ruohikko kuin hevosen harja. Samalla ilta-aurinko pilkotti puiden lomasta kullaten puiden lehdet. Mikään ei jäänyt minua niin paljoa reissultamme harmittamaan, kuin se ettemme tuolloin pysähtyneet kuvaamaan näkyä. Ehkäpä tuo maisema on silti painunut mieleeni pysyvämmin, kuin millaisena yksikään valokuva olisi sen voinut tallentaa. Pian ajoimme ulos tuosta puiden kattamasta tunnelista, ja hiljalleen saavuimme asfalttitielle, joka johdatti meidät Bihacin kautta Kroatiaan yöpaikkaamme.