Adventures & Travel Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

 

Matkalla halki Botswanan

DSC_7093.jpg

Jatkoimme matkaa Phalaborwan pikkukaupungista Krugerin laidalta kohti Botswanaa lauantaina 15.10. Meille kertyi Afrikassa melkoisen paljon pelkkiä ajopäiviä, sillä etäisyydet kohteiden välillä olivat pitkiä. Esimerkiksi matka Krugerin kansallispuistosta Etelä-Afrikasta Moremin riistansuojelualueelle Botswanaan vei kaksi ja puoli päivää. Valokuvasin ajopäivinä hyvin vähän, mutta halusin kuitenkin kertoa teille, kuinka matkamme eteni Etelä-Afrikasta Botswanaan.

Olimme ennen reissuun lähtöä vaihtaneet Suomessa riittävän määrän Etelä-Afrikan randeja, mutta koska Suomesta ei saanut Botswanan pulia, täytyi ne vaihtaa vasta matkalla. Olimme tuttuun tapaan tehneet suuren määrän selvitystyötä etukäteen ja etsineet ajomatkojemme varsilta paikkoja, joista löytyisi valuutanvaihtopisteitä. Kaikesta selvittelystä huolimatta hävettää tunnustaa, että teimme niin typerän virheen, että kannoimme mukanamme euroja, jotka ajattelimme vaihtaa paikanpäällä Botswanan puliksi - siinähän kuulkaas säästää, kun ei tarvitse euroja ensin randeiksi vaihtaa. 

Matkalla pysähdyimme kukkivien jakarandapuiden koristamaan Polokwanen kaupunkiin Etelä-Afrikassa, jossa onnistuimme vihdoin vaihtamaan rahamme. Tosin rahanvaihto ei sujunut aivan niin kuin olimme kuvitelleet. Olimme jo Krugerissa tehneet yhden hukkareissun pankkiin, joka ei pystynyt vaihtamaan rahojamme, ja niin kävi myös Polokwanessa Mall of the North -ostoskeskuksesta löytyneessä valuutanvaihtopisteessä. Viimeisenä oljenkortena oli samaisen ostarin pankki, johon lampsimme alistuneina. Iloksemme pankin virkailijaneito ilmoitti valuutanvaihdon onnistuvan, mutta kuinkas ollakkaan, eurot tulisi vaihtaa ensin randeiksi, ennen kuin voisimme saada pulia.

Valuutanvaihtoon Polokwanessa meni melko tarkalleen kaksi tuntia täytellessämme lukemattomia papereita, ja seuratessamme paikallisen pankin kankeata byrokratiaa. Kaikesta huolimatta olimme onnellisia, että saimme ylipäätään vaihdettua eurot pois ja käsiimme käypää valuuttaa Botswanaan. Olimme saapumassa Botswanaan lauantaina, ja johtuen viikonlopusta sekä reittivalinnastamme koimme varmimmaksi hoitaa valuutanvaihdon jo ennen maahan saapumista. Botswanassa kyllä pystyy maksamaan useissa paikoissa myös randeilla, mutta silloin kurssi voi olla merkittävästi huonompi.

Vaikka rahanvaihto hidastikin matkantekoamme olimme onneksi lähteneet niin aikaisin aamulla liikkeelle, että olimme jo hyvissä ajoin päivällä lähestymässä valtioiden rajaa. Saapuessamme Groblersbrugin raja-asemalle meitä tervehti noin puolentoista kilometrin mittainen rekkajono, jonka ohi henkilöautot kuitenkin saivat ajaa. Rajan ylitykseen ja maahantulomuodollisuuksiin kului kaikkineen parisen tuntia, josta pitkän siivun jonottelimme hieltä haisevassa raja-aseman aulassa. Rajanylitys maksoi 180 pulaa eli noin 15 euroa. Ennen maahan pääsyä jouduimme pysähtymään vielä kerran portilla, jossa vartija tarkasti automme ja takavarikoi banaanimme.

DSC_7208.jpg
DSC_7138.jpg
P1000321.jpg
DSC_7180.jpg
DSC_7246.jpg
P1000367.jpg

Ensimmäinen yöpaikkamme Botswanan puolella oli Masama heimon ylläpitämä Masama Lodgen leintäalue. Saapuminen Masama Lodgeen aiheutti meissä hienovaraisia epäilyksiä, sillä paikka oli täysin autio. Pihasta löytyi pian kaksi naista, jotka vastaanottivat meidät leiriin. Täyttäessämme tietojamme vieraskirjaan huomasimme edellisten asiakkaiden vierailleen leirissa kolme päivää sitten, ja sitäkin edelliset yöpyjät olivat vierailleet yhtä harvakseltaan. Masamassa aloimme kohdata sellaista Afrikkaa, mitä olimme odottaneet. Naisten pesutilat olivat epäkunnossa, joten peseydyin miesten ulkosuihkussa (siinä ainoassa ja varsin askeettisessa), jonka ovelta mieheni oli hetkeä aiemmin kääntynyt ympäri nähtyään sen kuhisevan ampiaisia. Krugerissa olimme nauttineet edullisista ravintolaruuista, mutta nyt laitoimme itse kaasukeittimellä illallisen.

Masamassa astuimme pienen askelen verran pois omalta mukavuusalueeltamme, mutta edelleen olimme olosuhteissa, joista useat paikalliset Botswanassa vain unelmoivat; Juokseva vesi pihapiirissä ei ole itsestäänselvyys, saati helppo ateria kaasukeittimellä. Afrikan mittapuulla maat (Etelä-Afrikka, Botswana ja Namibia), joissa vierailimme ovat vauraita, mutta monilta osin silti edelleen hyvin köyhiä. Tuleva yö autiolla leirintäaluella jännitti hieman, mutta silti tunsin itseni äärettömän onnelliseksi katsellessani pimenevää iltaa ja taivaalla loistavaa täysikuuta. Tämä pieni pala maata Botswanassa tuntui nyt kodilta, jota lainasimme yhdeksi yöksi. Se, että uskalsimme lähteä tekemään matkan itsellemme haastaviin olosuhteisiin avasi meille maailman, joka jollain selittämättömällä tavalla tuntui aidommalta, kuin mikään aiemmin koettu.

Sunnuntaina jatkoimme matkaamme kohti Maunia, joka oli lähin kaupunki ennen seuraavaa kohdettamme Okavangon suistoa ja Moremin riistansuojelualuetta. Päivälämpötilat nousivat Botswanassa neljäänkymmeneen asteeseen, ja pelkkä autossa istuminenkin tuntui rasittavalta. Botswanassa joutuu silloin tällöin pysähtelemään karjaporteilla, joilla halutaan estää karjan liikkuminen ja sen myötä suu- ja sorkkataudin kaltaisten tautien leviäminen. Eräällä portilla vahtia pitänyt poliisimies pyysi nähdä mieheni ajokortin, ja nauratti meitä kummastellessaan suomalaisen ajokortin pitkää voimassaoloaikaa, olemmehan kuulemma jo kuolleita ennen kuin ajokortti vanhenee täyttäessämme 70 vuotta.

Lokakuussa vallalla oli niin sanoinkuvaamaton kuivuus, että maisemasta sai paikoin etsiä ruohotupsua, ja silti tien laidoilla oli satapäisiä karjalaumoja. En voinut olla hämmästelemättä, kuinka eläimet selviävät tuolla. Silloin tällöin näimme pieniä kyliä, jotka koostuivat piskuisista savimajoista. Paikalliset taittoivat matkaa jalkaisin, aasivaljakolla tai ratsain ja vain aniharvoilla saattoi olla auto. 120km tuntinopeusrajoitus tuntui hurjalta siihen nähden, kuinka paljon tienvarsilla oli eläimiä ja jalankulkijoita. Pienet äitiensä helmoissa kulkeneet lapset innostuivat ajoittain vilkuttelemaan meille ja vastasimme vilkutuksiin iloisen hymyn kera. Vaikka ajomatkamme olivat pitkiä, en olisi vaihtanut kokemuksiamme muuhun, juuri tämä tuntui oikealta tavalta nähdä Afrikka.

Kuivuudenkin keskeltä löytyy keitaita, kuten huomasimme saapuessamme Mauniin. Kaupungin halki virtaa Thamalakane-joki, jonka varret olivat täyttyneet tuoretta ruohoa nauttivista kotieläimistä. Koska matkamme tulisi jatkumaan Maunista kohti syrjäisiä luonnonpuistoja, kävimme täydentämässä ruoka- ja juomavarastomme sekä tankkasimme automme 160 -litraisen tankin piripintaan. Eteläisessä Afrikassa huoltoaseman henkilökunta hoitaa auton tankkauksen, pesee auton lasit, ja pyydettäessä tarkistaa öljyt ja rengaspaineet. Maksu tankkauksesta tapahtuu samalle henkilölle ja pieni tippi kuuluu jättää kiitokseksi. Useat huoltoasemat hyväksyvät myös korttimaksun, mutta käteistä tulisi olla aina varmuuden vuoksi mukana.

Majoituimme Maunissa rennon letkeään Old Bridge Backpackersin leiriin, joka tuntui olevan täynnä elämää. Olin illalla melko uupunut, jonka luulin tuolloin johtuvan kovasta kuumuudesta, mutta seuraavina päivinä tajusin olevani kuumeessa ja kipeänä. Vietimme illan rentoutuen kahden pitkän ajopäivän jälkeen, ja teimme pienen kävelyn majapaikan ympäristössä auringonlaskiessa. Seuraavana aamuna jatkoimme matkamme jännittävimmälle osuudelle kohti Botswanan luonnonpuistoja.