Adventures & Travel Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

 

Itävallan Alpeilla - Großglockner

DSC_1185-2.jpg

Olimme saapuneet syyskuisena iltapäivänä Itävällan korkeimpaan vuoristoon Grossglocknerille. Illan ulkoilun jälkeen mieheni oli jäänyt vielä odottamaan linnunradan ilmestymistä ohi purjehtivien pilvien takaa, ja minä olin se nössö, joka kylmissään suunnitteli nukkumaan menoa. Harmaantunut hirsimökkimme oli piskuinen ja sympaattinen; Pieni naulakko eteisessä, pirtinpöytä penkkeineen, kerrossänky, ja vaatimaton kylpyhuone. Mökin edelliset asukit olivat kirjoittaneet tarinoitaan pöydällä odottaneeseen vieraskirjaan, ja niin myös me jätimme siihen puumerkkimme.

Valehtelisin jos väittäisin tunteneeni oloni kotoisaksi, sillä sitä se ei todellakaan ollut. Viettettyäni illan ulkona vuoristossa oli myrskylukemissa vihmova tuuli ja yllämme sulaneet sadepilvet saaneet kylmän juurtumaan luihin ja ytimiin asti. Puin kaikki pehmoiset vaatteet päälleni ja vedin hupparin hupun tiukasti päähäni. Muistelin kaiholla kiireessä kodin pyykkitelineelle unohtunut ohutta toppatakkiani, sekä niitä toppatakkeja, jotka olin nuukuuksissani jättänyt aiemmin matkallamme ostamatta. Mökin nurkassa sijainnut patteri huusi täydellä teholla, mutta lähelle nollaa laskenut lämpötila ja mökin nurkissa ujeltava tuuli sai ylivallan. Nostin hyllyltä paksun viltin jonka päältä puistelin pari hiiren papanaa. Kapusin kerrossängyn ylimmälle pedille ja sujahdin hytisten vällyjen väliin. Onneksi mukanani kulkivat luottovarusteeni villasukat, joita ilman en lähde edes aurinkolomalle.

Odottelin malttamattomana mieheni saapumista,  enkä saanut unta. Kuuntelin hiirten rapistelua katon rajassa ja rakentelin mielessäni kauhukuvia, kuinka mieheni putoaisi yön pimeydessä vuoren rinteeltä, tai miten tuuli veisi hänet mennessään. Ulkona oli niin kova tuuli, että siinä onnistui vaivoin kävellä, se yllätti puuskittain ja pyöritti pilviä pitkin vuoren rinteitä. Parkkipaikalla ollut autommekin huojui tuulessa ja kameran jalustaan oli laitettava painoja, ettei tuuli olisi kaatanut sitä.

DSC_1041-2.jpg
DSC_1027-2.jpg
DSC_1127-2.jpg
DSC_1162-2.jpg
DSC_1109-2.jpg
DSC_1216-2.jpg
DSC_1253-2.jpg
DSC_1247-2.jpg
DSC_1258-2.jpg
DSC_1285-2.jpg
DSC_1303-2.jpg
DSC_1335-2.jpg

Matkamme ylös majapaikkaamme Edelweisshüttelle oli ollut ajoittain jopa epätoivoinen. Grossglockner High Alpine Road on moottoripyöräilijöiden ja autoilijoiden suosima legendaarinen reitti halki Itävallan Alppien ja Hohe Tauernin kansallispuiston. Tien korkein kohta nousee 2504 metriin asti ja Edelweisshüttelle päästäkseen on matkattava vielä muutamia serpentiinejä korkeammalle.  Itse Grossglocknerin huippu yltää 3798 metrin korkeuteen. Saapuessamme portille, jossa maksoimme maksun alppitien ajamisesta, meidät vastaanottanut mies voivotteli matkaamme ylös pilvien peittämään vuoristoon. Emme nähneet matkallamme valkeita lumihuippuja, joita olimme tulleet katsomaan. Näimme vain paksun matalalla roikkuvan pilvipeiton, jonka alle vuorenhuiput jäivät piiloon.

Matkan edetessä ajoimme halki tuon paksun pilvimassan, jolloin näkyvyyttä oli vain muutaman metrin verran eteenpäin. Vastaantulevaa liikennettä ei juuri ollut, joka enteili monen jättäneen väliin vuoristoon ajamisen tuona päivänä. Tunsin valtavan suurta pettymystä, sillä juuri Grossglocknerin mahtipontisia maisemia olin kaikkein eniten odottanut reissullamme. Harkitsimme peruvamme etukäteen varaamamme yöpymisen Edelweisshüttessa ja jatkavamme matkaa vuorten yli seuraavaan kylään. Saavuttaessamme riittävän korkeuden alkoivat pilvet kuitenkin hajoilla. Lumouduimme totaalisesti vuoristomaiseman komeudesta ja valtavista luonnovoimista, joiden keskellä olimme. Jatkoimme vielä viimeiset tienkehrät ylös ja saavuimme majatalon pihaan. Meidät vastaanotti vanha ja ystävällinen herra,  joka ei puhunut sanaakaan englantia. Hän esitteli meille mökkimme ja varmisti, että se kävisi meille. Maksoimme yön ja hän antoi meille lainaan sateenvarjon. Emme malttaneet jäädä mökin suojaan, vaan kiiruhdimme ulos ihailemaan alati muuttuvaa maisemaa. Parkkipaikkaa kiertämällä pystyi näkemään maiseman panoraamana jokaiseen ilmansuuntaan.

Vain muutamien askelten päässä mökistämme oli toinen hieman suurempi ja nykyaikaisempi mökki. Siinä majaili vanhempi saksalaismies, joka oli saapunut jo toistamiseen Grossglocknerille kuvaamaan linnunrataa. Hänen ensimmäinen kertansa oli päätynyt kamerajalustan kaatumiseen tuulessa ja objektiivin rikkoutumiseen. Pilvinen sää ei luvannut hyvää hänen kuviensa onnistumiselle tälläkään kertaa, mutta hän aikoi valvoa koko yön kuvaten. Sään äärimmäisyyden vuoksi olimme kuitenkin saaneet seurata koko illan uskomatonta luontospektaakkelia, jossa pilvet kuin tanssivat vuorten yllä. Välillä pilvet myös valuivat ylitsemme kastellen meidät läpimäriksi.

Havahduin hereille ajatuksistani mökin oven avautuessa. Huokaisin helpotuksesta kun mieheni saapui vihdoin nukkumaan. Kello alkoi käydä puoleen yöhön ja matkamme jatkuisi anivarhain seuraavana aamuna kohti Italiaa. Linnunrata oli pilkistänyt pilviverhon takaa, mutta kova tuuli oli vaikeuttanut kuvaamista. Mieheni oli onnistunut saamaan muutaman onnistuneen otoksen tähtitaivaasta. Nukuimme molemmat yön katkonaisesti ja heräsimme aamulla hieman kärttyisinä. Olimme väsyneitä ja kylmissämme, mutta se ei niinkään harmittanut. Olimme surullisia siitä, että meidän oli jätettävä taakse niin uskomattoman upea paikka, ettemme olleet vastaavaa kuunaan kokeneet. Vannoimme molemmat palaavamme vielä joskus takaisin Grossglocknerille. Aamun sarastaessa laskeuduimme alas vuoristosta ja jatkoimme matkaamme kohti Italian Dolomiitteja.

Tämän jutun kuvat kulkevat kutakuinkin aikajärjestyksessä saapumisestamme illalla ylös Edelweisshüttelle ja seuraavan aamun matkaamme alas vuoristosta. Sain itse vinkin majoittautumiseen Edelweisshüttessa Kaukokaipuun Grossglockner – Itävallan korkein ja komein alppitie -postauksesta, jossa Nella kertoo omasta vierailustaan kesäkuussa Grossglocknerille. Alkukesästä maisemat Alpeilla ovat vielä hyvin lumiset verrattuna vaikkapa syyskuuhun. Sää vuoristossa on arvaamaton, eli suunniteltaessa ajoa halki alppitien on hyvä varautua sään ääri-ilmiöihin. Oletteko te olleet joskus matkoilla suurien luonnonvoimien keskellä ja saaneet kokea unohtumattoman luontoelämyksen? Entäpä oletteko joskus ajaneet halki maankuulun Grossglocknerin alppitien?

MaaritItävalta14 Comments