Adventures & Travel Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

 

Val di Funes

DSC_2130-2.jpg
DSC_1962-2.jpg
DSC_1943-2.jpg
DSC_1957-2.jpg
DSC_2025-2.jpg
DSC_2160-2.jpg
DSC_1968-2.jpg
DSC_2053-2.jpg

Val di Funes - Funesin laakso, on ehkäpä yksi Dolomiittien vehreimmistä ja kauneimmista asuinsijoista. Laakson rinteille on rakennettu toinen toistaan viehättävämpiä taloja, ja rehevät laidunmaat sopivat mitä parhaiten karjan pitoon. Vietettyämme aamupäivän Secedan laskettelualueella vuoristossa, ajoimme reilun puolentunnin mittaisen matkan Santa Magdalenan kylään Funesin laaksoon. Meillä oli enää yksi yö jäljellä Dolomiiteilla ja tulisimme viettämään sen Santa Magdalenassa. Kirjauduttuamme sisään vanhahtavaan pikku hotelliin, lähdimme saman tien tutkimaan kävellen pientä- ja uinuvaa kylää. Kävelimme läheiselle kaupalle vain huomataksemme, että se oli suljettu siestan ajaksi. Olimme tyystin unohtaneet vanhan tavan päivän lepohetkestä, joka on edelleen voimissaan useissa Etelä-Euroopan maissa. Kylä oli nopeasti kuljettu ympäri jalkaisin, joten päätimme napata auton ja lähteä ajelemaan läheiseen San Pietron kylään ja sitä kautta ylös laakson rinteille.

Funesin laaksoa koristavat Dolomiiteilla jo niin tutuksi tulleet sapelimaiset vuorenhuiput. Emme olleet edes tajunneet reissussa, että itseasiassa nuo vuorenhuiput, joita ihailimme Funesin laaksosta, kuuluivat samaan Geislerin vuoriryhmään, jonka rinteillä olimme aamupäivällä Secedalla kulkeneet. Huomasin tämän yhteyden vasta jälkikäteen tutkiessani alueen karttoja. Innokas patikoija taittaisi varmasti matkan Secedaa lähimmästä Ortisein kylästä Santa Magdalenaan päivässä jalkaisin. Ensimmäinen päivämme Funesissa olikin aivan yhtä pilvinen, kuin millaiseen aamuun olimme Ortiseissa heränneet. Kävimme ihailemassa laiduntavia lehmiä ja tutustuimmepa vaaleanrautiaaseen haflinginhevostammaan herttaisen varsansa kanssa. Funesin laakso tuntui rauhan tyyssijalta aamulla nähtyyn tuuliseen ja tummanpuhuvaan Secedaan verrattuna. Ennen paluutamme yöksi majapaikkaamme kävimme vielä syömässä San Pietrossa eräässä pizzeriassa. San Pietro on selkeästi isompi kylä kuin Santa Magdalena, eli jos haluaa, että läheltä löytyy ruokapaikkoja ja palveluita kannattanee valita yösija San Pietrosta. Olimme illan retkellämme silmäilleet valmiiksi muutamia kuvauspaikkoja seuraavaa aamua varten. Toivoimme että raskaat pilvet hajoaisivat yön aikana, ja pääsisimme kuvaamaan Funesin laaksoa niin, että vuoren huiputkin näkyisivät koko komeudessaan taustalla.

Herättyämme aamulla makoisilta uniltamme hipsimme ennen aamupalaa ulos hotellista. Ajoimme ylös laakson rinteille ja etsimme paikan, johon asetuimme odottelemaan auringonnousua. Taivas ei ollut täysin pilvetön, mutta horisontissa siintävät vuorenhuiput olivat vapautuneet yön aikana niitä peittävästä pilvimassasta. Vähitellen yön sinisiin pilviin alkoi ilmestyä purppuran värejä ja tovin kuluttua ensimmäiset auringonsäteet heijastuivat vuoren takaa vastakkaiselle rinteelle. Välillä pilvet peittivät hetkeksi auringon, mutta lopulta säde kerrallaan alkoi Santa Magdalena kylän ylle valua aamuauringon ensimmäiset kultaiset valon pisarat. Napsin kuvia ja yritin saadan vangittua yhden häilyvän hetken, jolloin koko kylä paljastuisi auringonvaloon. Näytös ei kestänyt kauaa, sillä auringon noustessa ylös alkoivat pilvet peittämään maisemaa. Mietiskelin mielessäni, että mahtavatkohan Funesin laakson ihmiset olla tavallista onnellisempia. Ympäröivä maisema on niin kaunis, että sen luulisi tekevän hyvää kenelle tahansa.

Kuvailtuamme aamun sarastusta laakson rinteillä palasimme hotellin aamupalapöytään. Aikamme Dolomiiteilla alkoi käydä loppuun, ja matkamme jatkuisi halki Itävallan kohti Saksaa seuraavaksi yöksi. Täällä blogissa palataan vielä yhden postauksen verran Dolomiiteille, kun summaan yhteen kokemuksemme alueelta.

MaaritItalia26 Comments