Adventures & Travel Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

 

Tallintuoksua ja tahdonvoimaa

DSC_9631.jpg

Siitähän onkin hujahtanut jo kohta puolitoista vuotta, kun hevoseni Raffe on päässyt viimeksi seikkailemaan tänne tietokoneen ruudulle, joten nyt on viimeistäänkin aika päästää tallintuoksuiset kuulumiset päivänvaloon. Mikäli haluatte lukea aikaisemman kirjoitukseni, joka itseasiassa arjen kuvauksessaan on edelleen hyvinkin ajankohtainen, niin kurkistakaapas postaus Maailman paras heppa! Tuohon puolentoista vuoden takaiseen tilanteeseen nähden ovat Raffen terveydelliset ongelmat onneksi jo kuitenkin taltutettu.

Ensimmäinen suuri muutos meidän arjessa Raffen kanssa on tapahtunut vuosi sitten tehdyn tallin vaihdoksen myötä. Tätä nykyä käytössämme ei ole maneesia, mutta sitä vastoin käymme lähes päivittäin samoilemassa metsässä, josta onkin tullut meidän molempien lempipuuhaa. Ja jännittävintä onkin aina se, että näemmekö retkillämme metsäneläimiä, joita liikkuu runsaslukuisena tallin lähimetsässä. Olemme nähneet metsässä satunnaisen säännöllisesti peuroja, hirviä ja jäniksiä, sekä kesäisin käärmeitä ja tottakai paljon erilaisia lintuja fasaaneista lähtien.

Kävin myös tänään aivan tavalliseen tapaan tallilla, ja lähdin Raffen kanssa maastoilemaan. Olin kävelemässä pitkin tuttua metsälenkkiä, kun huomasin Raffen valpastuvan. Siinä samassa eteemme hypähteli metsän laidalta kaunis tuuheaturkkinen kettu, joka jäi sekunnin murto-osaksi tuijottamaan meitä ennen kuin puikkelehti sulavasti takaisin metsän siimekseen. "Aikamoinen satumetsä" - tuumasin hymynkare suupielilläni. Tällainen pieni arjen lähiretkeily hevosen kanssa on ollutkin parasta mahdollista mielenhoitoa työarjen vastapainoksi. Raffe on myös saanut uudella tallilla mukavan tarhakaverin ja ulkoilee tätä nykyä varhaisesta aamusta iltamyöhään katoksellisessa aitauksessa, joten metsäretkeilyn lisäksi Raffen elämänlaatu on kohentunut luonnonmukaisemman talliympäristön ansiosta.

DSC_8920.jpg
DSC_8896.jpg
DSC_9607.jpg

Kaikkien mukavien muutosten lisäksi kulunut vuosi on pitänyt sisällään myös valtavan määrän surua ja murhetta, mitä tulee hevosen omistajan arkeen. Raffe kärsi muutaman vuoden ajan kroonisesta poskiontelontulehduksesta, joka meinasi viime keväänä päätyä surullisimmalla mahdollisella tavalla. Kun poskiontelutulehdus ei enää parantunut lääkityksellä ja huuhtelemisella, oli tehtävä päätös yritetäänkö Raffe leikata vai onko aika luovuttaa. Kävin tuohon aikaan tallilla aamuin illoin, ja oli ymmärrettävä, ettei tilanne voi jatkua sellaisena loputtomiin.

Päätimme lähteä riskialttiiseen leikkaukseen, jossa Raffen naamaan avattaisiin kämmenen kokoinen läppä, jonka kautta kirurgi pääsisi käsiksi poskionteloiden kuorikoihin. Olin jo ennen leikkausta varautunut pahimpaan, sillä kukaan meistä ei tiennyt, mitä Raffen poskionteloista löytyisi, ja lopullinen päätös Raffen jatkosta oli tehtävä leikkauksen aikana.

Vuosi sitten maaliskuussa istuimme isäni kanssa pitkän käytävän päässä puisella penkillä Hyvinkään hevossairaalassa odottaen uutisia leikkaussalista, jossa Raffea operoitiin. Leikkauksen valmistelu tuntui kestävän iäisyyden, mutta lopulta minut kutsuttiin saliin. Näin Raffen makaavan peiteltynä leikkauspöydällä, ja lattia lainehti hevoseni kasvoista valuvasta verestä. Kirurgi oli avannut läpän Raffen naaman, ja löytänyt poskionteloista poikkeaman. Nopean arvioinnin perusteella siellä oli kutakuinkin nyrkin kokoinen koteloitunut paise täynnä mätää, joka ylläpiti tulehdusta. "Kyllä tätä kannattaa yrittää" - kirurgi sanoi. Ja päätös oli tehty - leikkaus vietäisi loppuun. Odotin jännittyneenä leikkauksen loppumista ja muutaman tunnin päästä pääsimmekin katsomaan nukutuksesta herännyttä Raffea. Raffe sai klinikalla työnimen sotaratsu, sillä heräämössä meitä vastassa oli verinen ja siteisiin kääritty heppa.

Raffen tila alkoi kuitenkin huonontua vaativan leikkauksen aiheuttamien komplikaatioiden vuoksi, ja se joutui lopulta viettämään viikon klinikalla tiputuksessa ja tehohoidossa. Saatuamme Raffen kotiin jatkui hoitaminen entistä vaativampana, sillä sen nesteytyksestä oli huolehdittava, poskionteloita täytyi huuhdella, leikkaushaavaa oli puhdistettava ja lääkekuurit jatkuivat. Tilanne huononi muutaman viikon kuluttua leikkauksesta, sillä Raffen poskiontelot jatkoivat mätimistä. Olin jo melkein ehtinyt tehdä päätöksen Raffen lopettamisesta, kunnes päätimme vielä kerran vaihtaa antibiootit, joilla sitä hoidimme. Uudet antibiootit tehosivat siinä määrin, että pystyimme vielä jatkamaan tilanteen seuraamista. Mätiminen jatkui leikkaushaavasta noin kolmen kuukauden ajan leikkauksen jälkeen, johon lopulta selvisi syyksi kuolleiden luunpalasten työntyminen ulos leikkaushaavan kautta. Pitkät lääkitykset ja sairastaminen veivät veronsa ja Raffen yleiskunto heikkeni, mutta itse poskiontelotulehdus oli taltutettu ja yli puoli vuotta kestänyt raskas eläinlääkärirumba vihdoin takana.

DSC_9428.jpg

Raffen leikkauksesta tulee kuuluneeksi maaliskuussa vuosi ja parhaillaan tamma on ehkäpä elämänsä voimissaan. Joku saattaa ihmetellä, että mitä järkeä on laittaa sellainen määrä aikaa ja rahaa hevosen pelastamiseksi, mutta asiat ovat usein moninaisempia kuin ensisilmäyksellä ajattelisi. Minun kohdallani Raffesta luopuminen olisi todennäköisesti tarkoittanut yli kaksikymmentä vuotta kestäneen hevosharrastuksen loppumista, enkä olisi ollut siihen vielä valmis. Kaikkia asoita ei voida myöskään mitata rahassa, ja tässä tilanteessa sain kiittää onneani pahan päivän varalle kerrytetyistä säästöistä, jotka pitkälti mahdollistivat Raffen hoidon. Jokaisella meistä on elämässä erilaisia haaveita ja tavoitteita, ja jokaisen on tehtävä itse ratkaisut millaisia asioita arvottaa elämässä ylitse muiden. Hyvät harrastukset ja unelmat myös kantavat jaksamaan arjessa, eikä kukaan voi tehdä päätöstä toisen puolesta siitä, mitkä ovat tavoittelemisen arvoisia asioita.

En ole hetkäkään katunut sitä vaivaa, minkä näimme Raffen kuntouttamiseksi, sillä kaikki se on jo paikattu onnentäyteisillä päivillä. Silittäessäni Raffen päätä löytävät sormeni karvojen seasta muutaman syvän arven. Ne muistuttavat minua pelkojen voittamisesta, periksiantamattomuudesta, unelmista, ja ennen kaikkea siitä, kuinka suuri merkitys on tahdonvoimalla.

Tässä postauksessa nähdyt kuvat ovat mieheni käsialaa eräältä helmikuiselta sunnuntailta, jolloin lähdimme koko kolmihenkisen perheemme voimin talviselle metsäretkelle.

Maarit14 Comments