Travel & Photography

Blogi

Valokuvablogi - Matkablogi : Valokuvausta, matkailua, luontoa, kaupunkeja, hevosia ja tapahtumia.

Talvinen satumetsä

Vietimme joulun myös tänä vuonna totuttuun tapaan kotiseudullani Joensuussa. Aiempiin vuosiin verrattuna kokemus oli tänä vuonna sikäli poikkeuksellinen, ettei valkoisen joulun puolesta tarvinnut jännittää - se mikä on tänä vuonna Etelä-Suomessa satanut taivaalta vetenä on epäilemättä tullut lumena Itä-Suomessa. Onhan toki aiempinakin vuosina usein maa ollut valkeana kun olemme viettäneet joulua Joensuussa, mutta tällä kertaa lunta oli varmasti 60-80 senttiä riippuen sijainnista.

Niin hassulta kuin se tuntuukin, etten ole koskaan talvella vieraillut Kolilla, niin kokemus on saanut odottaa näihin ikävuosiin asti. Kun nyt tiesimme myös Kolin kylpevän lumipeitteessä, emme voineet jättää väliin mahdollisuutta tehdä päiväretki talviseen kansallismaisemaamme. Heräsimme joulupäivän aamuna anivarhain ja pukeuduimme lämpimiin talvitamineisiin. Taitoimme aamuhämärässä tunnin mittaisen matkan Kolille ja saavuimme puistoon päivän valjetessa. Koskapa Pielinen ei ollut vielä kokonaan jäässä ja pakkanen oli kirvonnut komeisiin lukemiin, olivat koko Kolin vaarat peittyneet sakeaan talviusvaan ja saimme aamun ensimmäisten retkeilijöiden joukossa valloittaa täydessä hiljaisuudessa Ukko-Kolin huipun.

DSC_3181.jpg
DSC_3125.jpg
DSC_3128.jpg
DSC_3078.jpg
DSC_3158.jpg

Vaikka maisemat eivät auenneetkaan joulupäivänä Kolin vaaroilta Pieliselle, oli retkemme meille molemmille ikimuistoinen kokemus. Rauha ja hiljaisuus, joka vallitsi tuossa sanoinkuvaamattamon kauniissa lumisessa metsässä sai meidät molemmat mykistymään. Ainoa asia, mikä harmitti oli se, ettei joululomamme ollut pidempi, vaan jouduimme palaamaan jo tapaninpäivänä takaisin Etelä-Suomeen ja työn ääreen.

Poikkeuksellisen luminen alkutalvi tykkylumen alla katkeilevine puineen on aiheuttanut Itä-Suomessa runsain määrin sähkökatkoksia, mikä on tietysti kurjaa, vaikka lumiset maisemat ovatkin ilo silmälle. Vastaavasti meillä Espoossa saamme katsella parhaillaan ikkunasta vihertävää pihanurmikkoa ja ainakin minä vaihtaisin mieluusti jatkuvan vesisateen ja jäisen maan kunnon talveen. Sitä ehkä helposti tuudittautuu ajattelemaan, ettei ilmastonmuutos meihin täällä Suomessa koske, mutta sään ääri-ilmiöt yltävät koettelemaan myös tätä piskuista Suomenmaatamme ja etenkin ilmastonmuutoksen ympäri maapalloa aiheuttamien ongelmien seurannaisvaikutukset kohdistuvat osaltaan tänne pohjolaankin.

Vuosi kolkuttelee loppuaan ja uusi vuosi tekee ryminällä tuloaan uusine seikkailuineen. Ensi vuodelle meillä ei ole kuitenkaan vielä yhden yhtä matkaa varattuna saati suunniteltuna, sillä teimme hiljattain asuntokaupat ja nyt odottelemmekin malttamattomina uuden kodin valmistumista. Muutto tapahtunee vasta ensi syksynä, mutta sitä ennen on vielä huolehdittava nykyisen kodin myynnistä. Jotain pientä reissua olisi mukava päästä ensikin vuonna tekemään, mutta tuskin ainakaan mitään pidempiä rupeamia. Kuluneena vuonna matkasimme Islantiin, Norjan Lofooteille sekä Lontooseen, jonka lisäksi mieheni teki lukuisia työmatkoja Eurooppaan. Siinä oli meille reissua riittämiin, kun otetaan huomioon, että vaihdoin kesän alussa työpaikkaa, joka on omalta osaltaan tuonut arkeen uusia tuulia. Vuosi 2017 kohteli meitä lempeästi ja samaa toivon tulevalta vuodelta.

❤ BLOGLOVIN    FACEBOOK    INSTAGRAM 

MaaritSuomiComment